Toteutus
Ehdotusten lukumäärä ja muoto
Kukin yliopisto voi tehdä vähintään kaksi ehdotusta. Sen lisäksi ne yliopistot, joilla on yli 5000 opiskelijaa voivat tehdä kutakin 31.12.2004 yliopiston kirjoilla ollutta alkavaa 5000 perus- ja jatkotutkintoa suorittavaa opiskelijaa kohden aina yhden lisäehdotuksen.
Kts. yliopistokohtaiset ehdotusten määrät (pdf) (65.8 KB)
(laskelma perustuu opetusministeriön KOTA-tietokantaan).
Yliopistot voivat ehdottaa korkealaatuisen koulutuksen yksiköksi tiedekuntaa, osastoa, laitosta, koulutusohjelmaa, tutkijakoulua tai vastaavaa. Laatuyksikköehdotus ei voi kuitenkaan koskea koko yliopistoa. Ehdotukseen tulee merkitä, mitä koulutusalaa se ensisijaisesti edustaa ja siitä tulee ilmetä keitä sen laatimiseen on osallistunut ja miten siinä on otettu huomioon henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien näkemykset.
Aiemmin nimetyt koulutuksen laatuyksiköt voivat osallistua valintaan lukuun ottamatta niitä yksikköjä, jotka ovat olleet laatuyksikköinä yhtäjaksoisesti kahdella edellisellä kierroksella (ts. kausina 2001–2003 ja 2004–2006). Aiemmin nimetyn laatuyksikön hakiessa statusta uudelleen tulee erityisesti kuvata, miten koulutusta on kehitetty edelliseen ehdotukseen verrattuna.
Yksittäisen ehdotuksen laajuus saa olla enintään kymmenen sivua liitteet mukaan luettuna. Ehdotuksen tulee olla muodoltaan A4-kokoa, kirjasinkoon tulee olla Times New Roman 12pt tai vastaava, marginaalien tulee olla joka reunasta vähintään 2,5 cm ja rivinvälin tulee olla 1. Kansiin kirjoitettuja tietoja ei oteta huomioon ehdotuksia käsiteltäessä. Enimmäisrajan ylittävät tekstit poistetaan.
Ehdotuksessa tulee olla mukana tilasto- ja taustatietoja. Tilasto- ja taustatiedot kuvataan lomakkeeseen siltä osin kuin se on koulutuksen luonteen ja saatavilla olevien tilastojen pohjalta mahdollista. Laatuyksiköiden valinnassa painotetaan koulutuksen laatua, määrällisiä tietoja käytetään kokonaiskuvan saamiseksi ehdotuksen laatijan antaman koulutuksen laajuudesta.
Tilasto- ja taustatietolomake on saatavilla sähköisessä muodossa täältä:
ruotsinkielinen (doc) (119 KB)
Ehdotusten käsittely
Ehdotukset käsitellään kahdessa vaiheessa: vertaisarvioinnissa ja Korkeakoulujen arviointineuvostossa. Ensimmäinen vaihe on ehdotusten vertaisarviointi, joka toteutetaan koulutusalakohtaisissa asiantuntijaryhmissä. Ryhmäjaossa käytetään soveltuvin osin hyväksi aiempina vuosina noudatettua ryhmäjakoa:
1. teologinen, humanistinen, kasvatustieteellinen ja psykologian koulutus
2. oikeustieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen koulutus
3. kauppatieteellinen koulutus
4. terveydenhuollon, lääketieteellinen, hammaslääketieteellinen, eläinlääketieteellinen, farmasian, ja liikuntatieteellinen koulutus
5. luonnontieteellinen ja maatalous- ja metsätieteellinen koulutus
6. teknistieteellinen koulutus
7. taideteollinen, musiikkialan, teatteri- ja tanssialan, ja kuvataidealan koulutus (sis. arkkitehtuuri)
8. mahdolliset muut, edellä mainittuihin soveltumattomat yksiköt
Korkeakoulujen arviointineuvosto pidättää itsellään mahdollisuuden luokitella ehdotuksia hakemusmäärältään ja sisältöalaltaan vertailukelpoisiin ryhmiin. Ryhmiä voidaan tarvittaessa jakaa tai yhdistää hakemusmäärien mukaan. Tällä hakukierroksella verkostoille ei ole erillistä sarjaa.
Edellisten valintakierrosten tapaan ensimmäisessä käsittelyvaiheessa käytetään kahdenlaisia asiantuntijoita: yliopistojen ehdottamia tieteenalakohtaisia vertaisarvioijia ja pedagogisia asiantuntijoita. Korkeakoulujen arviointineuvosto pyytää syksyllä 2005 yliopistoilta ehdotuksia vertaisarvioitsijoiksi, joiden valinnassa kiinnitetään erityisesti huomiota opetuksen ja sen kehittämisen asiantuntemukseen.
Yliopistoja pyydetään esittämään asiantuntijoita omasta yliopistostaan kaikilta niiltä koulutusaloilta, joilta ehdotuksia lähetetään, kuitenkin niin ettei asiantuntija ole samasta yksiköstä, joista ehdotus on tehty. Jokaiselle asiantuntijalle pyydetään esittämään myös varahenkilö. Korkeakoulujen arviointineuvosto toivoo esityksiä sekä nais- että miesehdokkaista. Lisäksi Korkeakoulujen arviointineuvosto kutsuu kaksi kertaa laatuyksikköstatuksen saaneista yksiköistä edustajia arviointipaneeleihin.
Ehdotusten toinen käsittelyvaihe tapahtuu vertaisarvioinnin pohjalta Korkeakoulujen arviointineuvostossa, joka tekee esityksen opetusministeriölle koulutuksen laatuyksiköiksi vuosille 2007–2009.
Laatuyksikköehdotukset julkaistaan hakuajan päätyttyä Korkeakoulujen arviointineuvoston www-sivuilla.
Ehdotusten lähettäminen
Yliopistojen tulee toimittaa ehdotuksensa korkealaatuisen perus- ja/tai jatkokoulutuksen yksiköiksi arviointineuvostolle 20 kappaleena 13.10.2005 klo 16.15 mennessä osoitteella Korkeakoulujen arviointineuvosto, PL 133, 00171 HELSINKI ja lisäksi sähköisessä muodossa osoitteeseen finheec@minedu.fi.
Ehdotuksiin ja niiden toimittamiseen liittyviä teknisiä lisätietoja antavat suunnittelija Pirjo-Liisa Omar, puhelin (09)160 76922, ja pääsihteeri Ossi Tuomi, puhelin (09)160 76912.




