KKA

Toteutus

Aikuiskoulutuksen laadun arviointiperusteet

Valittaessa aikuiskoulutuksen laatuyliopistoja vuosiksi 2007–2009 tarkastellaan yliopistojen aikuiskoulutuksen kokonaisuutta kolmesta näkökulmasta, jotka ovat:

 

  • aikuiskoulutuksen yliopistollisuus,
  • yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja
  • elinikäinen oppiminen, joka käsittää kaksi teemaa, aikuiset yliopistossa ja aikuiskoulutuksen yhteydet työelämän tarpeisiin.

Yliopistoja pyydetään laatimaan ehdotuksensa seuraavan jaottelun mukaisesti:

  • Yliopiston aikuiskoulutuksen perusajatus
  • Aikuiskoulutuksen tehtävät ja toimintamallit tuloksia kuvaavilla tilastoilla varustettuina
  • Enintään kolme esimerkkiä hyvistä käytänteistä
  • Itsearviointi

Aikuiskoulutuksen perusajatus kertoo sen, mitä yliopisto aikuiskoulutuksessaan tavoittelee. Toimintamallit, tilastot ja esimerkit hyvistä käytänteistä osoittavat, miten perusajatusta toteutetaan. Itsearviointi puolestaan tuo näkyviin yliopiston käsityksen sen aikuiskoulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista.

 

Hakumenettely ja ehdotusten käsittely

Yliopistojen tulee toimittaa ehdotuksensa korkealaatuisen aikuiskoulutuksen yliopistoksi 20 kappaleena 13.10.2005 klo 16.15 mennessä osoitteella Korkeakoulujen arviointineuvosto, PL 133, 00171 Helsinki, ja lisäksi sähköisessä muodossa osoitteeseen finheec@minedu.fi.

 

Ehdotusten laajuus saa olla liitteineen korkeintaan 15 sivua, joista hyvien käytänteiden esittelyyn voidaan käyttää enintään kuusi sivua. Fontin tulee olla Times Roman 12 pt tai vastaava ja marginaalien vähintään 2,5 cm. Ehdotukset julkaistaan hakuajan päätyttyä Korkeakoulujen arviointineuvoston www-sivuilla.

 

Ehdotukset korkealaatuisen aikuiskoulutuksen yliopistoiksi käsittelee Korkeakoulujen arviointineuvosto, joka käyttää apunaan erikseen nimettävää arviointiryhmää. Ehdotusten arviointi perustuu arviointineuvostolle toimitettuun aineistoon ja arviointivierailuihin. Vierailukohteista päättää asiantuntijaryhmä. Arvioinnissa painotetaan koulutuksen laatua. Määrällisiä tietoja käytetään kokonaiskuvan saamiseksi yliopiston aikuiskoulutuksen laajuudesta. Tarvittaessa arviointineuvosto voi pyytää yliopistoilta niiden ehdotuksia täydentäviä tietoja.


Poutapilvi web design - P4